Aavepisteiltä apua vapautumiseen

Olen tutkinut muutaman vuoden muinaiseen kiinalaiseen hoitoperinteeseen kuuluvaa psyykkisten, henkisten ja neurologisten sairauksien hoitomuotoa, niin kutsuttujen Aavepisteiden monitasoista maailmaa.

Kertoman mukaan muinoin, noin 2500 vuotta sitten, mainitsi kiinalainen lääkäri nimeltään Bian Que uuden pisteryhmän, joilla voitiin saada ihminen vapautumaan oudoista oireista ja käytöstavoista. Pisteitä yhdisti Gui- merkki, joka tavallisimmin käännetään sanalla ”aave”. Se tarkoittaa myös piilossa olevaa vahingollista tai haitallista vaikutusta, kuoleman jälkeistä kehotonta sielua, jopa pahantahtoista henkeä. Tuolloin näitä pisteitä käytettiin syvissä häiriötiloissa, joissa ihminen muuttui kummalliseksi, kuten psykiatrisissa vakavissa sairauksissa (psykoosi, skitsofrenia, masennus, itsetuhoisuus), mutta myös epilepsiassa, hermostollisissa häiriöissä kuten vapinoissa, tärinöissä, unettomuudessa jne. Ihminen saattoi vaikuttaa kuin ”riivatulta”. Hän ei ollut oma itsensä, puhui hulluja, käyttäytyi oudosti, oli kuin jonkun toisen ohjaama.

Ajan myötä näiden aavepisteiden käyttömahdollisuudet laajenivat ja ymmärrettiin, että ihmisen vakavan sairastumisen takana oli usein tunteiden ja henkisen puolen salpauma. Ihminen oli jäänyt kiinni johonkin asiaan, tapahtumaan tai henkilöön, mikä haitallisesti esti häntä etenemästä elämässä. Usein kyseessä voi olla pakkomielle, muisto, katkeruus tai syvä pelko.  Asiasta oli tullut ”mörkö” tai ”luuranko vaatekaapissa”, ”aave”, joka kummittelee ihmisen  elämässä pitäen hänet kiinni kahleissaan. Nämä ovat todellakin haitallisia ja vahingollisia piilossa olevia vaikutuksia, jotka estävät ihmistä nauttimasta elämästään. Tuo ”mörkö” valtaa mielen ja pitää otteessaan. Näitä salpaumia voidaan monessa tapauksessa kutsua myös rajujen elämäntapahtumien aiheuttamiksi traumoiksi, asioiksi, jotka ovat ylittäneet ihmisen sietokyvyn ja jättäneet häneen jälkensä.

Gui-sielu

Aavepisteiden avulla hoitaminen on aivan oma tasonsa, jossa on omat erityispiirteensä.  Ihmisen oireet, hänen pulssinsa, silmien valo, sanat ja kokemukset pulssin kertoman lisäksi voivat ohjata tämän hoitotason valintaan. Mikäli ongelman ytimessä on ollut tämän tason vaiva on hoidon tavallinen vaikutus todella vahva ja vapauttava.

On kuitenkin olennaista muistaa se, että jotain on ollut vajaana tai epätasapainossa, jos tällainen ongelma on päässyt syntymään. Häiritsevien salpaumien poistamisen jälkeen tulee vahvistaa ihmistä pysymään ehjänä, kokonaisena ja aitona itsenään. Tätä varten tulee hoidossa ja ihmisen omassa elämässä ottaa ensisijaisen tärkeäksi tavoitteeksi oman elämän tien toteutuksen vahvistaminen. Tähän perinteinen kiinalainen lääketiede tarjoaa monia mahdollisuuksia. Tulee vahvistaa yhteys omaan sisimpään ja sen jatkuvaan johdatukseen. Tulee saada tunteet harmoniaan ja niiden ilmaisu totuudenmukaiseksi. Tulee vahvistaa henkistä yhteyttä taivaallisen elämän Voimaan ja hyvin konkreettisesti meitä ylläpitävään maan voimaan, myös säätiloihin ja jopa muihin ihmisiinkin. Ilman näitä tasoja ihminen ei ole kokonainen. Tätä vahvistusta ei voi tehdä vain vastaanotolla hoidoissa ”juosten” vaan ihmisen tulee itse osallistua oman tuntevan sielunsa ja henkensä vahvistamiseen. Tässä voivat auttaa meditaatio, kontemplaatio, rukous,  luontoyhteys, Qi Gong ja muut vastaavat menetelmät, joilla ihmisen olemuksen eri tasot harmonisoituvat ja vahvistuvat.

Olen pitänyt aiheesta viikonlopun pituisen seminaarin Tampereen Neijing-koulussa. Myös Helsingin Neijing-koulu ja Oulun Akukoulu ovat saaneet kuulla seminaarini.

Olen kirjoittanut kirjan tästä aavepisteiden aiheesta sekä ihmisen sielun ja hengen vapauttamisesta. Kirjani PIINOISTA VAPAUTEEN – mielen, sielun ja hengen hoitoa kiinalaisella lääketieteellä julkaistiin keväällä 2020.

Kirjaa voi ostaa Tähtihelmi-vastaanotoltani tai toisen yritykseni, Alkimia Kustannuksen kautta, www.alkimiakustannus.org.

Tästä tietokirjasta löytyy kiinalaisen lääketieteen filosofiaa, mentaaliset ja henkiset hoitopisteet, hengitysharjoituksia ja noin 1500 hakusanaa hoitoindikaatioineen. Sivuja löytyy 930 kpl.
Oulun Akukoulussa, elokuussa 2022, ihmisen tuskista vapautumisen teemoissa. Kuten kuvan tunnelmasta näette, toivoa on!

2 thoughts on “Aavepisteiltä apua vapautumiseen”

  1. Wau! Kuulostaa niin loogiselta 😍 ja näin kuulukin toimia 👌🤩
    Ilmoitathan koska kirja on julkaistu, se tarvitsee ehdottomasti hankkia ❤️🙏
    Tsemppiä kirjoittamiseen ❤️

    1. Kiitos tuestasi! Nyt sukellan vielä yksityiskohdissa ja kiinalaisten sanojen toonien etsinnässä. Mietiskelen millaisia tapauksia voi julkisesti kertoa, toki aina tuntemattomiksi muunnettuna. Sisua tarvitaan. Kiitos ennakkotilauksesta, ilmoitan sinulle!

Vastaa käyttäjälle Linnin Höyhtyä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *