Henkäyksen taiteella parantamisen teos

Voin ilokseni ilmoittaa, että  pitkäaikainen suomennusprojektini on huipentunut tämän kirjan julkaisemiseen  nyt vuonna 2015! Suuri joukko kollegoita on ollut avustamassa projektissa ja opettajani Padilla on ollut myös suurena apuna luottamuksellaan ja viimeisiin kysymyksiini vastatessaan.

ISBN 978-952-68292-0-3. Kirjastoluokka 59.411. Alkimia Kustannus 2015. Porvoo

Kirjaa ei  ole tässä muodossa, uusin selvennyksin ja lisäyksin,  julkaistu missään muualla maapallolla. Kysymyksieni kautta sain luvan lisätä siihen monia uusia tasoja.

Maaliskuussa 2015  viimein tämä tri José Luis Padilla Corralin vuonna 1999 julkaisema teos: ”HENKÄYKSEN TAITEELLA PARANTAMINEN, Perinteisen kiinalaisen lääketieteen perusteos” on ilmestynyt siis  Suomessakin (ISBN 978-952-68292-0-3).  Aikaisemmin tämä kirja on julkaistu vain espanjaksi ja norjaksi.

Kustantajana on perustamani Alkimia Kustannus -yritys. Teoksen laajuus on 695 sivua. Hinta on nyt 75 euroa yritykseni Alkimia Kustannuksen kautta hankittuna. Kirjan ovh on 88 € Porvoon Kirjakeskuksessa. Olen esitellyt kirjaa yritykseni sivuilla myös kuvin, tässä linkki sinne : http://alkimiakustannus.org/uutiset/

Teosta voi ostaa helpoiten suoraan minulta tai tilata Alkimia Kustannuksen sivuilta eli   www.alkimiakustannus.org -sivujen kautta. Kirjaa on myös aina saatavilla Tähtihelmessä. Lisäksi sitä voi kysellä kirjakaupoista, jotka voivat sen tilata sinulle Porvoon Kirjakeskuksesta. Ryhmätilauksia varten kannattaa pyytää minulta tarjousta Alkimia Kustannuksen kautta info@alkimiakustannus.org.

Teos on kattava kuvaus kiinalaisen lääketieteen perusteista, Daon ideasta ja Viiden Mutatoituvan Valtakunnan mallista (Vesi, Puu, Tuli, Maa ja Metalli elimineen ja kaikkine niiden funktioineen). Ihmeelliset Kanavat selitetään Fu Xin Oktogrammin laajassa tutkielmassa, jossa selitetään näiden Kahdeksan Ihmeellisen Kanavan funktiot niiden Avausvärähtelijöiden monipuolisten käyttömahdollisuukiien kera. Sydämen Mestarin ja Kolmoislämmittäjä – San Jiaon ilman aineellista perustaa olevat funktiot selitetään seuraavassa laajassa luvussa kymmenien hoitoindikaatioiden kera.

Teoksen keskimmäinen osa kuvaa yksityiskohtaisesti kaikki Qin eli elämää elävöittävän Henkäyksen polut kehossamme. Mukana ovat monivärikuvat kaikista akupunktiokanavista, jossa Pääkanavat, Sivukanavat, Sivuhaarat sekä Pinnalliset ja Syvät Kanavat on kuvattuna tri Leopoldo Martosin upeiden piirrosten kautta. Suomenkielisessä kirjallisuudessa ei ole vastaavaa aiemmin julkaistu. Suomen Taolaisen Neijing-koulun vuonna 2003 julkaisema teos Kahdenkymmenen polun ja niiden levähdyspaikkojen laulu” (jota olin kääntämässä ja toimittamassa tuolloin) on tässä kirjassa korjattu, laajennettu ja uudistettu. Kanavien tutkimus on selvittänyt lisää yksityiskohtia niiden reiteistä ja lisäksi tässä versiossa olemme upeiden kuvien lisäksi saaneet lisätä myös kiinankielisiin akupunktiovärähtelijöiden nimiin niiden ääntämistä selventävät toonit.

Teoksen kolmas osa opastaa sairauden tarinan selvittämisessä, kiinalaisten disgnosointimenetelmien perusteissa (mm. ihon väri, pulssi ja kieli) ja sairauksien ennaltaehkäisyssä, jossa huomioidaan niin ravinto, meditaatio, Qi Gong, seksuaalisuus kuin ihmissuhteetkin laajemmin. Lopuksi kirja selvittää kaikkien yleisimpien sairauksiemme hoidot kiinalaisen hoitoperinteen ja lukuisissa kohdissa myös humanistisen katsantokannan kautta. Huomiota saavat allergiat, astma,  anoreksia ja bulimia, verenpaineen hoito, diabetes, kilpirauhasvaivat, ummetus ja ripulit, päänsäryt (todella laajasti), kolmoishermosärky, synnytyksen avustus, sydäntaudit, psykosomaattiset ja autoimmuunit taudit, reuma, halvaukset jne. ihmisten erilaiset elämän vaivat.

Tarvitsetko faktaa, tietoa, opiskeltavaa kiinalaisesta lääketieteestä vai vahvistusta elämän mielekkyyden etsintääsi? Nyt tätä saa!

Kuvat: Petja Liimatta

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *